Eipä tässä montaa päivää ole kulunut, eikä ihmeitä puuhasteltu. Pientä aivotreeniä vain harrasteltu, missään ei olla ehditty oikeastaan käymään. Samat temput mitkä ennenkin, uusia en ole vielä keksinyt. Tokon puolelta paikkamakuuta hieman, samoin istumista ja odottamista. Intoa nameihin ja leluihin on! Ja hyvä niin.

Tänään käytiin laitumella laittamassa vasikalle korvamerkit ja päätin ottaa Roihun lehmiin taas tutustumaan. Ajattelin, että neiti hieman kuitenkin vierastaa vielä isoja märkäturpia. Vasikka kiinnosti aivan mahdottoman paljon makoillessaan Teron alla, piti oikein Roihu ottaa pois, ettei häirinnyt vasikkaa. Emoja kiinnosti kovasti karvapallo ja Roihukin katseli aika rohkeasti, eikä pahemmin kyllä väistänyt edes emoja! Saisi kyllä hieman kehittää tuota itsesuojeluvaistoaan.

Lenkeillä sama touhu jatkuu, omia polkuja tykätään kulkea ja B:n perskarvoissa roikkua. Eli vauhtia ja vaaratilanteita edelleen!