Roihu siis kotiutui perjantaina. Heini poikkesi pikaisesti tuomaan Roihun ja katsomaan pentuja. Oli neiti pakahtua onnesta kun huomasi minut! Pussaili niin mahdottomasti ettei tosikaan. Ja juoksi Teroakin välillä pussaamaan. Ei siis kovin pahalla muistellut kotiaan ;)

Neito on kasvanut taas hirmuisesti! Ja hampaatkin tippuneet suusta (kovaa menoa Vilppulassa!). Vain yksi kulmuri on paikoillaan ja alhaalta jo uudetkin puskee kovaa vauhtia tippuneiden tilalle. Korkeutta neidillä on semmoiset 48cm ja painoa 14,1! Jeps...meidän pikkuinen. Vauhti ei ole toki hidastunut, pikemminkin vain tullut lisää. Turkki on nyt kaunis tumma ison tytön turkki.

Sitten hieman kertomusta Heinillä vietetyistä viikoista. Ensimmäiseksi pitää kertoa "paras" juttu. Roihu oli yksi ilta mennyt Heinin sängylle ja tuijottanut suoraan Heiniä silmiin (joka ei onnekseen ollut kuitenkaan sängyllä) ja tehnyt pissit! Meidän ihana pieni enkeli. Lisäksi Roihu on pissinyt Heinin porukoilla sisälle, kuinka muutenkaan kuin Heinin vanhempien huoneeseen. Lisäksi yrittänyt (ja ilmeisesti välillä onnistunutkin?) ryöstellä pöydiltä ruokaa ja saattanut Heinin isä-paran hermoromahduksen partaalle. Syönyt metsäneläviä (hiiriä ja muuta maukasta), kiusannut Aatosta ja Leeviä, sekä tietysti riehunut sydämensä pohjasta. Roihulla oli siis kaiken kaikkiaan varsin menevä ja mukava loma!

Kotonakin neiti ehti tekemään kakat meidän makuuhuoneeseen (veikkaan tätäkin jollain tasolla mielenosoitukseksi). Treenailtu ollaan jo hieman tokoa ja pujottelua, vähän jotain temppujakin tehty. Kaipaa näköjään hommat taas muistutusta, metallinkin kanssa meinasi lähteä omille poluilleen eikä tuoda suoraan minulle. Ehkäpä se tästä muutamassa päivässä taas paraneepi. Intoa löytyy ainakin vaikka toisille jakaa!